”Sinä iče oled vepsläine, voib sanuda, ka?” : Vepsäläisyyden rakentuminen ja 2000-luvun vepsän kieli

This dissertation consists of four articles and an introductory chapter that describes the background of the study and draws together the main results of the independent articles. The study focuses on the perceptions of speakers of the Veps language on the importance of the Veps language in identifying as a Veps. Veps is a severely endangered language spoken in North-Western Russia in three different administrative areas. Currently there are less than 3,500 mostly elderly bilingual speakers of Veps. Theoretically, this research falls under critical ethnographic sociolinguistics (e.g. Heller & Pietikäinen & Pujolar 2018). Not only does the study discuss the metalanguage of speaking Veps and being Veps, it also foregrounds language ideologies behind these discourses. The language ideologies in turn affect the expectations about language maintenance and revitalization. Further, reflections of bilingualism and language revitalization are analysed in conversational code-switchings of two speakers from the same family. The data consists of Veps speakers’ interviews from 2006‒2011 and of newspaper material from 1993‒2016 from the only Veps language paper Kodima. The interview data are drawn from two research projects, the ELDIA project and the project the Veps language community in the 21st century. The researcher’s field notes were used as ethnographic background data. The study suggests that although the Veps language has been revitalized and standardized since the turn of the 1990s, the discourses of a common Veps ethnic identity have not reached all the speakers. Language endangerment and shift as well as simultaneous language revitalization bring about partly conflicting ideologies and constructions of language and ethnicity. Two different communities are discerned in the data: traditional speakers living in bilingual Veps villages and Veps intelligentsia developing the Veps language in Petrozavodsk, Karelia. The concepts of mother tongue, speakerhood and language acquisition are constructed differently in the discourses of these two groups. In addition, the official representation of Veps space, spread through the main minority media, the Kodima newspaper, differs from the subjective space constructed by traditional Veps speakers living in the villages. The former locates the Veps mainly in the Republic of Karelia and as part of the (trans)national minority people category, whereas the villagers’ view on being Veps is based on locality. Language standardixation and the purist ideologies behind it are reflected in the level of idiolects, as the micro-study on code-switching reveals. The Veps do not have high expectations for intergeneral language transmission or Veps language education, but they do expect the language to be conserved by the small activist group through documentation and new language products.Väitöskirja on neljän artikkelin muodostama kokonaisuus, jonka tausta, tavoitteet ja tulokset sidotaan johdantoartikkelissa yhteen. Tutkimuksessa tarkastellaan vepsäläisyyden rakentumista 2000-luvulla ja erityisesti vepsän kielen roolia siinä. Vepsä on suomen lähisukukieliin kuuluva vähemmistökieli, joka on vakavasti uhanalainen, sillä se ei siirry perheissä sukupolvelta toiselle. Vepsää puhutaan Luoteis-Venäjällä kolmen hallinnollisen alueen risteyskohdassa Karjalan tasavallan, Leningradin ja Vologdan oblastien alueilla. Vepsän puhujia oli vuonna 2010 väestönlaskennan mukaan noin 3500 ja heistä suuri osa on hyvin iäkkäitä. Vepsän kielelle on kehitetty kirjakieli ja sitä on pyritty revitalisoimaan 1980-luvun lopusta alkaen. Tutkimuskohteena ovat valtaosin vepsänkieliset puhutut ja kirjoitetut diskurssit. Vepsänpuhujien kattavan kaksikielisyyden vuoksi tutkimusaineistossa on jonkin verran myös venäjänkielistä materiaalia. Aineistona käytetään sekä kenttätöin kerättyä haastattelumateriaalia vuosilta 2006‒2011 että sanomalehtiaineistoa kolmelta vuosikymmeneltä (1993‒2016). Aineistossa erotetaan kaksi erityyppistä vepsän kielen puhujien ryhmää: ns. kylävepsäläiset, jotka eivät juurikaan ole kosketuksissa vepsän kirjakieleen, sekä ns. vepsäläinen kielellinen eliitti tai kieliaktivistit, jonka äänenkannattajana osatutkimuksissa tutkittu vepsäläinen sanomalehti Kodima ’kotimaa’ pääasiassa toimii. Viitekehykseltään tutkimus edustaa kriittistä sosiolingvistiikkaa. Huomiota kiinnitetään vepsän kielen käyttöön ja vepsäläiseksi identifioitumiseen vaikuttaviin kieli-ideologisiin tekijöihin sekä sosiohistorialliseen kontekstiin, jossa vepsäläisyys rakentuu. Kieli-ideologiat heijastuvat siihen, minkälaisia odotuksia kielen säilyttämiseen ja elvyttämiseen kohdistetaan. Metodeina hyödynnetään kriittisen etnografian ja kriittisen diskurssianalyysin välineitä. Lisäksi tarkastellaan kaksikielisyyden ja kielen standardisoimisen heijastumista kielen käyttöön, erityisesti koodinvaihtoon. Vepsäläisyyden rakentumista tarkastellaan myös suhteessa tilaan, sillä vepsäläisillä ei ole omaa nimettyä vepsäläisaluetta, vaan heitä erottavat hallinnollisten aluiden rajat ja sen vuoksi myös osittain erilainen lainsäädännöllinen asema. Vepsän revitalisaatioliike ei tavoita kaikkia vepsäläisiä tasapuolisesti, eikä vepsän kirjakieli ole kaikkien ulottuvilla. Kodima-lehti ei rakenna 2010-luvulla tasapuolisesti kaikki alueet kattavaa vepsäläisyyttä, vaan painottuu Karjalan tasavallan vepsäläisiin. Vepsäläisyyden ja vepsän kielen rakentumisen taustalla erottuu osin ristiriitaisia ideologioita. Vepsän kieli on yhä vepsäläisyyden vahva määrittäjä, mutta vepsän kieltä osaamattomia ei suljeta vepsäläisyyden viitekehyksestä, sillä vepsäläisyys, usein vepsänkielisyyskin ymmärretään syntyperäiseksi ominaisuudeksi. Vepsän kielen säilyminen liitetään ensisijaisesti kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen, lisäksi luotetaan yksittäisiin kielenkehittäjiin